Tekijä

Henri Inkinen sahaa koivuvaneria pöytäsahalla kuulosuojaimet päässä

Olen Henri Inkinen, rakentaja Helsingistä. Teen asioita, jotka ovat samaan aikaan käytännöllisiä, kestäviä ja omannäköisiä – kalusteita, elektroniikkaa, luovia korjaustöitä ja välillä kokonaisia tilaratkaisuja.

Minua innostaa, kun ideassa on jotain ratkaistavaa ja lopputuloksessa saa mielellään olla vähän kunnianhimoa.

Useimmat projektit alkavatkin omasta tarpeesta, pienestä ärsytyksestä tai ajatuksesta, että tämän voisi tehdä paremmin.

Käsillä tekeminen ei ole irrallaan ammatistani. Leikkilaivat, majat ja Legot olivat lapsuuteni suurhankkeita, ja koodirivit tulivat mukaan jo ennen teini-ikää. Rakentaminen opettaa rajoitteista ja kestävyydestä, ohjelmistot systemaattisuudesta. Ohjelmistotyöstäni kerron Hi Labs -sivustolla.

Miksi nämä sivut?

Näille sivuille kokoan tekemiäni asioita, joista voisi olla jollekin iloa tai apua. Jos jokin idea herättää kiinnostusta, siitä voi joskus syntyä myös tuote tai liikeidea.

Palautetta otan aina mielelläni vastaan. Olen myös avoin kiinnostaville yhteistyökuvioille, toimeksiannoille ja ideoille.

– HI